Puutteelan yöpuuhat

Yöllä voi nukkua tai yöllä voi juoksennella haavin kanssa kylpytakki päällä ympäri pihamaata. Jämtlanninpystykorva Luka haukkui yöllä ihan kuin kotitiellä olisi ollut saattue ohikulkijoita. Eipä ollut, ei… Ilmeisesti meidän ensimmäisen poikueen jäljelle jääneiden kolmen lihanaaraan korviin oli kantautunut minun nahkojen taanalle laitto & turkisten ompeluhaaveet. Tyttöset olivat kaivaneet traktorin (siis sellaisen kanien ulkoiluaitauksen) ali kuopan ja sitten hyö ottiit ja lähtiit. Ja Luka yritti sanoa, että: ”Ettekö nyt vois tulla ottamaan kiinni….?” (Paitsi, että pohjanmaan murteella, kun Luka on Menkijärven miehiä.) Niin me sitten juostiin pihamaalla ottamassa kaneja kiinni. Ensimmäinen tuli ihan kauniisti pyytämällä, mutta kaksi tajusi, että nythän tämä vapaus loppuu ja lisäsi uuden vaihteen silmään. Loppu hyvin ja kolme siskoa tungettiin loppuyöksi samaan häkkiin Vilhelmiina-siskon kanssa (jätetään ensi kevään emoksi). Nyt on traktori rempattu ja yrityksestä huolimatta enää pako ei onnistu. Aamulla punnitsin, että jokohan olis riittävästi painoa teurastukseen. 3300 g, odotellaanhan vielä vähän. Ja mitä teki tällä välin Pontus-vauveli. NUKKUI!! Meillä olisi ollut hyvät yöunet ilman tuota yllätystä, jotka olisi olleet tarpeeseen, koska päivä oli ihan p****päivä. Seitsemän kanin häkin siivous ja kuttulan kestopehkun tyhjennys oli aika kökköistä puuhaa. Taas opimme uutta. Kanit TODELLAKIN kaivaa ja kaikissa häkeissä täytyy olla pohja.

Videolla vielä muutama sisarus, jotka ovat jo lähteneet uusiin koteihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s