Mustikan poimintaa, kanihommeleita ja muita kuulumisia…

Niko on jo aloittanut mustikan poiminnan ja minäkin aloitan tänään viikon loman, joten kohta pääsen mukaan metsään.

Pakastimet alkavat vaan olla jo täynnä lakkoja, mansikoita ja kuhia. Vielä pitäisi mahtua kyyhkyt, hirvenlihat, metsäkanalinnut, jänikset ja kanit. Tänään saimme postista kuivurin, joten ainakin tatit ja yrtit kuivatetaan sillä. Kuivaliha ei ollut meidän juttu, mutta myös marjoja ajattelin kokeilla kuivattaa puuroja, jugurtteja ja viilejä varten. Lomalle riittää kyllä tekemistä. Talvikanala ja – kanila täytyy kalkita ja talvikanilaan rakentaa häkit, marjastus jatkuu ja koirien treenaamista pitäisi jatkaa. Viikon päästä kuusi kania lähtee uusiin koteihin.

Naaraat on merkattu sinisellä varaajan mukaan. Välillä tuntui jo siltä, että meillä on myytävänä pieni sininen kani.
Tämä uros tekisi mieli jättää kevääseen asti itselle. Jos vaikka Peppiinan kanssa poikasia…
Tässä Peppiina vielä pienen pienenä tyttönä entisessä kodissaan.

Ensimmäiset teurastuksetkin aloitetaan. Ajattelin kokeilla nahkojen parkkausta kananmunankeltuaisilla, saa nähdä miten onnistuu. Kanit on vielä nuoria ja turkis heikkoa ja vieläpä kesäkarvassa. Silti yrittänyttä ei laiteta. Voihan vuorotteluvapaa, kun minulla niin olisi tekemistä…

Pontus voi oikein hyvin ja Pate-setä hoitaa virikepuolen. Uni maistuu yöllä ja yhden herätyksen taktiikalla mennään jo useana yönä.

Ja lantioliike on melkein kuin Elviksellä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s