Puutteelan kuulumiset

Blogin kirjoittaminen on ollut nyt jäissä. Ehkäpä pää on ollut jäässä ja ajatus tahmeaa. Elämä Puutteelassa on kuitenkin jatkunut tuttuun ja turvalliseen malliin. Patapoikaset on pakastimessa ja riistaa tulee monipuolisesti tasaiseen tahtiin. Nyt meillä on enää kahdeksan kania ja se tuntuu todella vähältä. Näistä en enää taida vähentää, vaan nämä saavat jäädä odottelemaan kevättalvea ja uusia astutuksia. Häkkien siivouskin tuntuu liian helpolta ja nopealta ja ylipäätään kanien hoito on nyt nopeaa. Kyllä minä niille laulelen ja höpöttelen, mutta ei kanitkaan jaksa loputtomiin minun tarinoita kuunnella. Kanat sen sijaan jaksavat kuunnella ja osallistuvat mielellään lauluihin minun kanssa. Ne jos mitkä ovat valmiita laulelemaan ja keskustelemaan milloin tahansa.

Ruokaa, ruokaa, ruokaa…

Meidän metsästyskoirilla on nyt ihmeellinen pöhnä päällä. Ei tainnut nenäpunkkilääkkeet auttaa, kun nyt on jokin hölmöily vallalla. Juostaan teitä pitkin, tullaan kotiin höntäämään kesken metsästyksen, moikkaillaan muita metsästyskoiria tai metsästäjiä ja viis veisataan omista töistä. Ja huvittavinta tässä on se, että eipä itse rekut ole huolta vailla, vaan fiilis on katossa. Me ihmiset sitten sadatellaan, kun ei vaan onnistu, mutta ruokasäkkejä saadaan kantaa selkä vääränä. Ai, että oma valinta? No, todellakin on ja tämä kaikki on ollut tiedossa, kun joka ikinen koira on hankittu. Ei tule yllätyksenä, että välillä haasteita riittää. Lintukoira on sentään kiinnostunut linnuista niin paljon, että syke nousee pilviin ja ihan tärisyttää.

Pate ja Paten harrastukset

Ehkäpä mennyt isänpäivä ja lähenevä joulu (emme vietä joulua) tuovat mieleen vähän haikeutta ja jopa surua. Ikävä omaa isää kohtaan nostaa välillä päätään, vaikka elämä hänen lähellään alkoholismin vuoksi ei ollutkaan helppoa, ei aina edes siedettävää. Ehkä mieleni korjaa nyt asioita ja muistan päällimmäisenä ne hyvät muistot. Ikävä lapsia kohtaan on jatkuva, joskin aaltoileva. Tiedän, että heillä on hyvä olla ja se on tärkeintä. Äitinä olen monessa asiassa epäonnistunut, vaikka olenkin varhaiskasvattajana monessa asiassa onnistunut. Mielummin valitsisin hyvä äiti-epäonnistunut varhaiskasvattaja, mutta nyt on näin. Tosin epäilen sitäkin, että kokeekohan yksikään vanhempi onnistuneensa täydellisesti vanhemmuudessa. En usko siihenkään. Parhaani tein sen hetkisen taidon ja ymmärryksen mukaan, enempään en pystynyt.

Tulevana viikonloppuna saan Puutteelaan vieraaksi saunan lauteet täyteen työkavereita menneiltä vuosilta. Ikävä on ollut heitäkin, sitä iloa, positiivisuutta, ymmärrystä, aitoa läsnäoloa ja rauhaa mitä he läsnäolollaan tuovat. Sitä odotan!

Eli lyhyesti kiteytettynä: Puutteelassa elämä jatkaa omaa rauhallista kulkuaan arkipuuhia touhuten ja rakkaita ikävöiden. Mutta elämä jatkuu. Onneksi meillä on me.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s