Pakkolepo

Joskus käy niin, että kroppa muistuttaa olemassa olostaan ikävällä tavalla. Olen jo pitkään torjunut selkäkivun ja selittänyt itselleni sitä milloin milläkin asialla. Lääkäriin en ole mennyt, kun olen pelännyt sairaslomalle joutumista. Kun aina on jokin seuraava kiva juttu tulossa joko töissä tai kotona. Olen sitku-ajatellut, että sitku menee tosi TOSI huonoksi tai sitku on vähän seesteisempää niin sitten menen lääkäriin tarkistuttamaan selän. Välillä kipu on hellittänyt pitkäksikin aikaa ja ei ole edes tarvinnut sitkutella. En kuulema ole ollut oma itseni kotona, enkä töissä, mutta en myönnä. Puren hammasta, mutta en myönnä. Luulen, että olen urhoollisesti kestänyt kivun ja ollut oma valoisa energinen itseni. Vai onkohan tuo jokin minun oma vääristynyt kuvitelma itsestäni. Kenpä tietäis sen…

Meidän uusi hieno olohuone

Alkuviikosta ostimme uudet nojatuolit tupaan ja nyt meillä on vähän niin kuin olohuone pirtissä. Ehdimme jo muutamana iltana istuskella niillä, mutta nyt en istu. Ajatuksena on, että voin neuloa ja Niko lueskella jotain illan päätteeksi. Tuolit saa nyt odotella ihmisistujia. Pate ja Reino kyllä ottavat ilon irti tuoleista ja ovat vallanneet ne itselleen. Minä en nyt istu ja neulo.

Kävin siis tänään lääkärissä ja maanantaina on sitten magneettikuvaan meno Kuopioon. Sen jälkeen tietää enemmän. Toivottavasti tietää. En tiedä mikä on tällä hetkellä pahinta. Onko se, että vaikka olenkin odottanut katkoa työhön, en olisi halunnut sitä näin. En halua yhdellekään työkaverille mitään haittaa siitä, että minä vätkyilen kotona. Jos taas joku työkavereistani olisi poissa, se ei olisi millään tavalla ongelma. Vai onko pahinta tunnustaa se, että kroppa pettää minut ja ei enää anna minulle anteeksi itsekästä käyttäytymistä (=sokeri) ja ”temppelin” laiminlyöntiä (=liikunta). Vai onko pahinta kuitenkin jatkuva jomottava kipu ja hetkittäiset kivunviiltelyt selästä jalkoihin. Vai kaikki tämä nöyryytys yhdessä.

Tämä ei ole kuitenkaan kuolemaksi, vaikka minun sisäinen draamaqueen herääkin loihtimaan valituksen sanoja. Olen onnellinen. Ja kiitollinen, että minun itsekästä kaikkivoipaisuutta edes luontoäiti voi välillä vähän näpäyttää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s